Rodun historiikki

Norwichinterrieri ja norfolkinterrieri

31.7.2000 kirjoitettu rotujen  historiikki on päivitetty viimeksi 5.2.2001.

Norfolkin- ja norwichinterrierit ovat yhden rodun, The Norwich Terrier, kaksi eri muunnosta. Olennaisena erottavana tekijänä korvien asento: norfolkilla lupat ja norwichilla pystyt.

Rodun alkuperä ei ole tarkkaan selvillä. 1800-luvulla Norfolkin kreivikunnassa oli mies nimeltä Doggy Lawrence. Hänellä oli pieniä punaisia tai black and tan -värisiä terrierimäisiä koiria. Yhteinen tekijä oli erittäin tasainen tyyppi. Kestikievarinpitäjä Nichols kasvatti koiria, joita hän itse alkoi kutsua norwichinterriereiksi.

Muista tärkeistä historiallisista nimistä voidaan mainita herra Read, joka oli rakastunut yhteen pieneen punaiseen matalajalkaiseen, Irlannista kotoisin olevaan terrieriin, jota kutsuttiin nimeltä Rags. Lopulta hän sai ostaa yhden Ragsin jälkeläisen ja näin kasvatus alkoi. Tämä Ragsin jälkeläinen astutettiin ruskealla staffordshirenbullterrierillä, sen jälkeen käytettiin mm. irlanninterrieriä ja bedlingtonterrieriä. Lopullinen versio syntyi, kun herra Read käytti eräälle kasvatilleen alkuperäistä Ragsia.

Toinen merkittävä norwich-ystävä oli hevosmies Frank Jones. Monet sen ajan kasvattajat aloittivat nimenomaan Jonesin kasvateilla. Ragsin jälkeläisiin käytettiin metsästysterrieriä ja yorkshirenterrieriä sekä vielä joitain muita rotuja. Kun tämä herra ei keksinyt nimeä tälle rodulle, oli yksinkertaisinta kutsua sitä itsensä mukaan, eli koirasta tuli Jonesin terrieri.

Ensimmäistä kertaa rotu esiteltiin Richmondin näyttelyssä vuonna 1912, jolloin mukana oli 14 rotunsa edustajaa. Vuonna 1914 vietiin Amerikkaan ensimmäiset yksilöt. Mutta vasta vuonna 1932 Englannin Kennelklubi hyväksyi rodun ja rekisteröinnit alkoivat. Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 1936, myös Amerikan Kennelklubi hyväksyi rodun. Nämä vuodet olivat siis alku määrätietoiselle rodun jalostukselle sekä Englannissa että Amerikassa.

Aika pitkään sallittiin norwicheilla joko pystyt tai luppakorvat. 1930-luvulla alkoi kiinnostus näyttelyjä kohtaan kasvaa ja tilanne korvien suhteen oli muuttumassa. Näyttelyissä pystykorvaiset norwichit olivat suositumpia kuin luppakorvaiset. Rotumääritelmässä sanottiin, että mikäli kehässä oli kaksi saman vertaista koiraa, oli etusija annettava pystykorvaiselle. Näin pystykorvaisia alettiin ikään kuin itsestään pitää norwichinterrierinä. Kuitenkin vasta vuonna 1964, syyskuun 22. päivänä Englannin Kennelklubi erotti rodut kahdeksi eri roduksi korvien asennon mukaan.

NORWICHINTERRIERIN TULO SUOMEEN

Suomeen norwichit tulivat vuonna 1965, jolloin Gitta Ringwall, kennel Black Spot, tuotti uroksen Culswood Challenger ja nartut Interfields Hasty ja Jericho Delia. Jo samana vuonna syntyi ensimmäinen pentue, josta syntyi narttu Black Spot Citronette, joka eli yli 18 vuotiaaksi. Gitta Ringwall olikin vuosia ainoa, joka kasvatti tätä ihastuttavaa rotua. Hän on edelleen Suomessa rodun historian merkittävin kasvattaja, hän on kasvattanut 40 Suomen muotovaliota ja useita ulkomaille myytyjä, maidensa valioita. 12 Black Spot-kasvattia on saavuttanut kansainvälisen valion arvon.

Ensimmäisten tuontiensa jälkeen Gitta Ringwall tuotti useita siitoskoiria Englannista ja pari myös Ruotsista. Näistä tärkeimmät ovat kansainväliset valiot Jericho Renlim Release me ja Culswood Cracker, josta muodostui ns. legenda jo eläessään; harva koira rodussaan voi kirjata tililleen sellaisen määrän voittoja. 85 ROP-voiton lisäksi se voitti tai sijoittui lukuisissa terrieriryhmissä ja oli myös ensimmäinen norwich, joka voitti kaikkien rotujen näyttelyssä Best in Shown. Vielä korkealla iälläkin se voitti korkeita sijoituksia ja peräti 21 voittoa Näyttelyn Paras Veteraani-kilpailussa.

Crackerin arvo norwicheissa ei rajoitu ainoastaan näyttelyvoittojen tuomaan hienoon PR:ään rodulle, vaan se oli myös ehkä merkittävin siitoskoira maassamme, luoden perustan silloin vielä maassamme "alkutekijöissään" olevalle uudelle koirarodulle.

Gitta Ringwallin omista kasvateista tärkeimpiä rodun jalostuksessa Suomessa ovat olleet Black Spot Bebel, Watson ja Verywell -kaikki itse erittäin korkeasti näyttelyissä menestyneitä uroksia.

Viimeisin tärkeä jalostus- ja näyttelyuros on ollut Dawich Jon English, joka on Black Spot Irish Toffeen poika.

Gitta Ringwall oli rodun ensimmäinen Vuolasvirta-palkinnolla palkittu kasvattaja. Rodun maahan-tuojana hän on edelleen eniten valionarvoja saavuttanut kasvattaja.

70-luvun alussa tuli mukaan muutamia uusia kasvattajia: Aulis Karhu (Tiilimaan), Anneli Lämsä (of Tiffany), Anneli ja Timo Kettunen (Lumikiteen), Johan Juslin (Zalayka) sekä Eila ja Erkki Eklund (Tammilehdon). Nämä kennelit kasvattivat hyvin pienimuotoisesti eivätkä enää ole mukana aktiivisesti lukuun ottamatta Johan Juslinia, joka 90-luvulla on jatkanut kasvatustyötä Rivale-nimellä.

Turkulaiset Marja ja Kari Salminen (Porrigito) hankkivat ensimmäisen norwichinsa, Black Spot Whisky Sourin vuonna 1971 ja ovat siitä lähtien kasvattaneet rotua hyvin pienimuotoisesti. Pentueita on ollut vain silloin tällöin. Suomen muotovalioita näistä on tällä hetkellä 14. Menestyneimpiä heidän kasvateistaan ovat olleet nartut Porrigito Dimple, Kaktus (mm. BIS voittoja tai sijoituksia useissa eri näyttelyissä), Ananas ja Inga Lunda. Näistä Kaktus toi myös rodulle kunniaa voittamalla Suomen Junior Handler mestaruuden vuonna 1988.

Vuonna 1991 Salmiset tuottivat Englannista uroksen Bullpark James Dean. Se on yksi menestyksekkäimpiä uroksia Suomessa: mm ainoa norwichinterrieri, joka on voittanut ryhmän Messukeskuksessa ja sijoittumalla 4:ksi Best in Show:ssa ja ainoa kaksinkertainen erikoisnäyttelyidemme BIS-voittaja. Vuonna 1997 vielä veteraaniluokassa se oli BIS Ruotsissa rodun erikoisnäyttelyssä. Se on myös osoittanut olevansa arvokas siitoskoira: yli 20 valio- ja serttivoittajajälkeläistä, joukossa ainakin yksi kansainvälinen valio. Veteraani-iässä sitä käytettiin jalostukseen myös Ruotsin puolella usealle nartulle; sen nuoret jälkeläiset ovat siellä menestyneet hienosti, esimerkiksi 1999 erikoisnäyttelyn BIS-voittaja siellä oli James Deanin tytär.

Vuonna 1994 tuli James Deanin jatkoksi jalostusuros Vielfrass Turun Murre. Murren ovat kasvattaneet Ola ja Anne Tuovinen - menestyksekkäät bokserien ja sileäkarvaisten kettuterriereiden kasvattajat. Murren isä on Tanskassa vaikuttanut menestyksekäs jalostusuros Ragus Gambler’s Choice ja Murre osoitti olevansa isänsä veroinen periyttäjä. Sillä on monia valiojälkeläisiä Suomessa, ja myös Ruotsissa, jossa sitä on käytetty kahdelle nartulle. Saksassa ovat menestyneet loistavasti sinne Suomesta myydyt Murren pojat. Tärkein panos on Murrella ehdottomasti ollut jalostuskoirana, mutta myös se on saanut paistatella menestyksen valokeilassa; mm. erikois-näyttelyn BIS-voitto, ja kahdesti Terriereiden erikoisnäyttelyn ROP kahdella englantilaisella rotujemme auktoriteetilla, ovat sen oman uran kohokohtia.
Marja ja Kari Salminen ovat rodun toiset Vuolasvirta-palkinnolla palkitut kasvattajat vuonna 1981.

Vuonna 1973 tuotti edesmennyt Birgit Tarkio (of High Society) Espoosta uroksen Daffran Robere ja pari vuotta myöhemmin nartut Daffran Fia Sunnygirl. Ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1977 ja Suomen muotovalion arvon on saavuttanut kaikkiaan 18 tämän kennelin kasvattia. Voitokkaita kennelin narttuja olivat of High Society Miss Piggelin, Moonlight Girl ja Woogie-Boogie.

80-luku toi mukanaan lukuisia uusia kasvattajia, joista useat jo tähän mennessä ovat kokonaan lopettaneet rodun kasvatustyön. Lopettaneista maininnan ansaitsee ainakin Helena Saarinen, kennel Helarvin, jonka kasvatit Yves St.Helen, Columbus ja Golden Boy ovat olleet arvokkaita jalostuskoiria.

Sillä vuosikymmenellä aloittaneista helsinkiläiset Kaarina ja Paula Valakari (Fantabulous) ovat hyvin aktiivisesti mukana edelleen. Kennelin kantanarttu oli heilläkin Gitta Ringwallilta Black Spot Donesca. Valakarit ovat käyneet ahkerasti astuttamassa narttujaan Ruotsin hienoilla uroksilla rajojen ollessa auki. Suomen muotovalioita Fantabulous-koirista on 11 kappaletta. Esimerkkeinä voitokkaat nartut Fantabulous Golden Gate, Notre Dame ja Laura Ashley sekä varhaisempi uros Pinkerton.

Samoin 80-luvun alussa aloitti yksi menestyksekkäimmistä nykykasvattajista: Anita Viherä-Hyvönen (Dawich). Hän aloitti kasvatustyönsä hyvin tiiviissä yhteistyössä Gitta Ringwallin kanssa perustaen kasvatustyönsä Black Spot-koiriin ja on tuonut Suomeen useita uroksia etupäässä Ruotsista. Merkittävin niistä on tähän mennessä ollut kansainvälisenä valiona Ruotsista ostettu Raspberry Roy, jolla on useita valiojälkeläisiä ja serttivoittajia. Ruotsiin on viety Dawich Orry Main, joka on ollut uudessa kotimaassaan erittäin menestyksekäs jalostusuroksena. Erityismaininnan ansaitsevat sisaruspari edellä mainittu Dawich Jon English ja sen sisar Jenilee sekä Mrs Marmillion. Valioita kennelissä on tällä hetkellä 12 kappaletta. Anita Viherä-Hyvönen on monta kertaa joko voittanut tai ollut ihan kärkipäässä Vuoden Kasvattaja-kilpailussa. Vuonna 1999 palkittiin kennel Dawich Vuolasvirtapalkinnolla.

Porilainen Jari Mäki kasvatti norwicheja kennelnimellään Zeiban's 80-luvulla 7 valion verran, parhaiten menestyivät urokset Zeiban's Zyndicat, Zayak Pink ja Zwhisky.

Ulla Grönlund kennelnimellä Patchwork aloitti 80-luvun puolen välin jälkeen. Hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä englantilaisten kasvattajien kanssa, tuottaen sieltä mm. pakastettua spermaa nartulleen. Nämä nimellä "pakkaspennut" tunnetut Patchwork Jack ja Jackie Frost, ovat perustana Ullan ja monien muiden kasvattajien kasvatustyössä. Voitokkaita koiria kennelistä ovat olleet Patchwork Defrost Gamma, Defrost Hazel, Pocahontas ja Pink Petticoat. Patchwork on tuonut Englannista useita Thrumpton’s –linjaisia koiria ja Jaeva The Matadorin. Yhteistyö Gillian Fordin, kennel Wickworth on toiminut myös siten, että Ulla Grönlund on vienyt Englantiin jalostuskäyttöön uroksen nimeltä Patchwork Defrost Linus. Valioita kennelillä on yhteensä 10. Patchwork on voittanut tai sijoittunut kärkeen Vuoden Kasvattaja –kilpailussa useasti. Kennel Patchwork on palkittu Vuolasvirta-palkinnolla.

Myöskin Tampereen seudulta ja samoihin aikoihin rodun parissa on aloittanut Pirkko Lepaus, kennel Norlech. Valiokoiria on 12. Kuuluisia koiria kennelistä ovat narttu Curry Sauce, mm. EUV-91 ja uros Jamboree Joe, kaksi kertaa vuoden voitokkain norwich useilla ryhmäsijoituksillaan sekä nuorempi Norlech Red Baron. Kennel on palkittu Vuolasvirta-palkinnolla.

Turkulainen Marja Salonen, kennel Blaeberry, on kasvattanut monia pentuja ja varsinkin hänen Ruotsin tuontiuroksensa Airescot Nanki-Poo ja englannin tuontiurokset Daffran Raffles ja Toby Tabias ovat olleet ahkerasti käytettyjä ja jättäneet monia hyviä koiria.

Englanninvinttikoira ja cockerspanielikennel Myrskytuuli, kasvattajat Ritva ja Jouko Leino aloittivat rodussa Blaeberrystä hankkimallaan nartulla. Vuonna 1997 he tuottivat Englannista aikuisen siellä reserve C.C.n voittaneen Kinsridge Playboyn, joka on paitsi itse ollut menestyksekäs näyttelykoira, osoittautunut hyväksi jalostusurokseksi. 5 kennel Myrskytuulen kasvattia ovat saavuttaneet valion arvon.

Pirkko Rajala Helsingistä kasvatti ahkerasti 80-luvun loppupuolen ja 90-luvun alun kennelnimellä Gullhill’s, ja on taas palannut aktiivisemmin rodun pariin 90-luvun loppupuolella. Hänen kasvatustyönsä perustuu vanhoihin of High Society koiriin, mm. upeaan narttuun V-85-86-87 Of High Society Moonlight Girl, yhdistettynä voitokkaalla englannintuonnilla Ch Elve Caliburnilla.

Gullhill’s kennel palkittiin Vuolasvirta palkinnolla vuonna 1991. Nyttemmin on Ruotsista Zonda-kennelistä tullut pari nuorta narttua kennel Gullhilliin. Yhteistyö kennel Zondan kanssa on ollut tiivistä, Pirkon uros Gullhill’s Ferrari Fenrik vietti siellä vuoden jalostuskäytössä ja jätti monia hyviä pentuja, muun muassa 1998 erikoisnäyttelyn VSP oli sen tytär. Kennelillä on valioita 9 kappaletta. Parhaiten ovat menestyneet nartut Aileen Twilight ja Crystal Crista sekä jo edellä mainittu uros Ferrari Fenrik.

Johan Juslin ja Hans Lehtinen hankkivat 80-luvun lopulla Ruotsista uroksen Cobby's Blue River Stone, joka on ollut yksi menestyksekkäimmistä norwicheista Suomessa. Se on mm. ainoa Crackerin ohella joka on voittanut Best in Shown kaikkien rotujen näyttelyssä sekä EuV-91 ja V-89,-92 titteleiden saaja. Kasvatustyö 70-luvulta jatkui pitkän tauon jälkeen 90-luvulla ja toisella kennelnimellä (Rivale), kuten jo edellä mainittiin. Kennel on myös tuonut Suomeen rodun ensimmäisen Englannin valion, Ch Elve Sir Tarquin joka entisessä kotimaassaan on jalostuksellisesti ollut erittäin merkittävä rodun kehityksen kannalta ja myös nyt Suomessa ja Ruotsissa jättänyt voitokkaita jälkeläisiä. Tähän mennessä kennelin parhaiten menestynyt koira on uros Ch Rivale Pianoforte, ollen muun muassa Helsingin suuren maailmannäyttelyn –98 ROP. Pienimuotoisessa kasvatustyöstä on tullut 4 valiota. Pianoforten nuorempi täyssisko Musical on viety kennel Cobby’yn, Ruotsiin.

Kalantilainen airedalenterrierikasvattaja Tapio Ranta, kennel Ranpiin, aloitti norwichien parissa 80-luvun lopulla, kennel Dubrazaksesta hankitulta nartulla. Kennelin kasvatus on ollut pienimuotoista, mutta erittäin menestyksekästä. Valioita hän on kasvattanut 9 kappaletta, näistä useat ovat myös kansainvälisiä muotovalioita. Suurin tähti on ilman muuta nuori Bibelotte, joka on voitokkain norwichnarttu kautta aikojen.

Kennel Ryövärintyttären, Valpuri Patokorpi, aloitti myös kasvatuksensa 80- ja 90-lukujen vaihteessa, äidiltään Ritva Vesa-Patokorvelta, Muorinmoision, hankkimillaan nartuilla. Valioita on tällä aktiivisella kasvattajalla seitsemän, voitokkain niistä on ollut Renny Harlin, mm. EuV-93 ja N&N-shown BIS 1998. Kennel saavutti vuoden 1999 aikana Vuolasvirta palkintoon oikeuttavat pisteet. Valitettavan erehdyksen takia palkinnon jako siirtyy vuoteen 2001.

Arja Hyttinen, kennel Hyde’s Joensuusta, on kasvattanut norwicheja vuodesta –91 lähtien. Hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä Anita Viherän kanssa. Kasvateista kuusi on valioita. Hyde’s kennelin menestyksekäs jalostusuros on ollut Dawich Lord Franzaro. Vuoden 2000 Helsingin Messukeskuksen Voittajanäyttelyssä jaetaan tälle kennelille Vuolasvirtapalkinto.

90-luvulla rotuumme tuli monia uusia kasvattajia, joista kuitenkin monet ovat jo lopettaneet tai vähentämässä kasvatustyötään. Näistä aktiivisempia ja menestyksekkäimpiä on Kuopiosta kotoisin oleva Raija Teir, kennel Teiwick. Materiaalinsa kasvatustyöhönsä on Raija Teir hankkinut kenneleistä Gullhill’s ja Dawich sekä tuonut kaksi koiraa Englannista, uroksen ja nartun Kinsridge –kennelistä. Valioita on tähän mennessä kolme kappaletta, voitokkain on ollut Emma Thompson, joka oli vuoden 1998 voitokkain norwich.

Yhä aktiivisia ja jo valioita kasvattaneita 90-luvun kasvattajia ovat Teemer’in (Merja Välimäki), Amurinpuiston (Anneli Syvälahti), North Witch (Sanna Kokkonen), Tummantytön (Katja Silvennoinen), Sofie’s (Tiina Honkanen), Mel (Eila Lepaus), Lillanor (Arja Litmanen), Belcabin (Pirkko Kyrölä), Vielfrass (Ola ja Anne Tuovinen), Golden Choice’s (Tuuli Pohjola) ja Dufas (Marja Grönvall).

Rotu on kaiken kaikkiaan hyvin suosittu - on ehkä rodun pelastus, että se lisääntyy rajoitetusti. Pienet pentueet ja pentukuolleisuus aiheuttavat sen, ettei rodusta milloinkaan voi tulla ns. kaupallisten kenneleiden rotu. Toisaalta kasvatustyötä nyt tekevät kaikki - lähes kaikilla nartuilla otetaan pennut - jolloin useammin on kysymys määrän lisäämisestä kuin harkitusta ja johdonmukaisesta pyrkimyksestä tavoitteelliseen rodunjalostukseen.


NORFOLKINTERRIERIN OMA HISTORIA

Alkoi virallisesti vasta vuonna 1964, jolloin rotu erotettiin norwichinterrieristä korvien perusteella ja se sai oman rotunimensä. Tosin kasvattajat Englannissa olivat jo 30-luvulta asti pääsääntöisesti astuttaneet vain luppakorvia keskenään ja pystykorvia keskenään. Sillä jo varhaisessa vaiheessa huomattiin korvien asento-ongelmien lisääntyvän jos kahta korvanlaatua astutettiin keskenään.

NORFOLKINTERRIERIN TULO SUOMEEN

Suomen ensimmäiset "norfolkit" syntyivät norwichvanhemmista Gitta Ringwallin Black Spot -kennelissä. Nämä olivat tietenkin luppakorvaisia norwicheja - ei varsinaisia norfolkkeja. Olihan rodut jo erotettu virallisesti omikseen ennen näiden pentujen syntymää. Ensimmäiset oikeat norfolkit toi maahan Kirsti Wuorimaa, of Woodhill kenneliinsä vuonna 1971. Tällöin tuli narttu Pohj Ch Ickworth Phyllis, myöhemmin tuli narttu Ravenswing Facetations, kantavana Ravenswing Fleet Leaderille. Yhdistelmästä syntyi vain yksi pentu. Näille koirille perustuu kennel of Woodhillin monivuotinen kasvatustyö.

Kuuluisin Woodhill -kora on ehdottomasti narttu Kans & Pohj Ch Jail Bait of Woodhill, yksi 80-luvun menestyksekkäimmän kennelin Gainsay kantanartuista. Pitkän tauon jälkeen hankki Kirsti Wuorimaa taas norfolknartun Porrigito-kennelistä, ja on kasvattanut yhden pentueenkin, vaikka hän nykypäivänä onkin aktiivisempi kultaisten noutajien ja basset fauve de bretagnejen parissa.

Jukka Kuusisto hankki vuonna 1975 Ruotsista nartun Hubbestad Wee Busy Business ja kasvatti muutaman pentueen. Hänen kuuluisin kasvattinsa ostettiin kennel Gainsayhin kantanartuksi, Ch Lecibsin Lemonade. Kenneliin tuotiin -87 uros Ch Dykefoot Dusky Bear Englannista.

Vuonna 1977 aloitti kasvatustyönsä norfolkkien merkittävin kasvattaja Suomessa, Päivi Avotie, kennel Gainsay, kantanarttuinaan ja edellä mainitut Jail Bait ja Lemonade, sekä Ruotsista narttu Ch Cracknor Country Style. Lisäksi kenneliin tuotiin monia rodulle tärkeitä siitosuroksia Ruotsista ja Norjasta, kuten Ch Roadstar's Roadrocker ja Ch Stall Mascot Airmail. Ruotsin tuonti Multi Ch Lobeiro's Bodyguard on yksi kauneimmista ja voitokkaimmista norfolkeista kautta aikojen, valitettavasti sen arvo rodun jalostuksessa jäi vähäiseksi, sillä oli vain yksi pentue Suomessa.

80-luvulla olivat norfolkit käytännössä yhtä kuin Gainsay. Päivin koirat hallitsivat kehiä suvereenisti niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa, osin Euroopassakin. Kennelissä on kasvatettu peräti 33 valiota, kuuluisimpia lienevät nartut Ch Gainsay Status Symbol, uros Ch Lucky One ja nyt viimeisimpiä urokset Ch Wish Come True (om. Budoar Kennel) ja Ch Extremit. Monet suomalaisista kasvattajista ovat aloittaneet Päivi Avotieltä hankkimillaan nartuilla, ja koiria on myös viety ympäri maailmaa, jossa ne ovat pärjänneet aivan yhtä hienosti kuin kenneltoverinsa kotimaassaan. Kennel Gainsay on lopettanut rodun kasvatustyön.

Stina Selen Orimattilasta aloitti kasvatustyönsä nimellä Catastrofe's vuonna 1984 ostamalla Ch Gainsay Blackfoot:in. Stina on tuonut koiria Ruotsista ja Englannista sekä tietenkin Saksasta, onhan hän erittäin tiiviissä yhteistyössä saksalaisen Dr. Frauke Hinschin (kennel Allright) kanssa. Kennelin voitokkaat tuontiurokset Ch Allright Indian Buckwheat ja Ch Allright Windwalker on juuri em. kennelistä ja samasta kennelistä on Stina saanut lainaksi useita uroksia ja narttuja Suomeen vierailulle. Viimeisin uroslaina ei tosin ole Saksasta, vaan Englannista, GB Ch Kelltara Sky Rocket at Belleville saapui Dr. Frauke Hinschin avustuksella määräajaksi Suomeen. Se on jo astunut useita narttuja, seuraavan historiikkiin toivon voivani kirjoittaa niiden saavutuksista. Catastrofe's koiria on viety vastapainoksi Frauke Hinschille tai hänen kauttaan muille kasvattajille Saksaan, Hollantiin, Amerikkaan ja Australiaankin. Valioita kennelillä on 10 Suomessa. Moni eri puolille maailmaa viedyistä koirista on valioita uusissa kotimaissaan. Voitokkaimpia kennelin kasvatteja ovat kansainväliset valiot ja maailmanvoittajat Tamarisk Seed ja Wiener Nougat.

Vuotta myöhemmin aloitti kasvatustyönsä Mari Taipale, kennel Mainly. Myös hän aloitti Päivi Avotien kasvattamalla nartulla, nimeltään Simply Super. Tästä ainoasta nartusta alenevassa sukupolvessa Mari on kasvattanut useita voitokkaita ja tyypiltään tasaisia koiria, mm monen vuoden voitokkaimman norfolkin Suomessa Ch Mainly A Sweet Sensation, ja sen Italiaan viedyn, nykyään Ranskassa asustavan veljen Ace in The Hole'n, nartun Kans Ch Fiddle De Dee, pentuesisarukset Kans Ch Hanky Panky ja Kans &Pohj Ch , PMV-97, MV-98 Hullabaloo, nuorempi täyssisko edellisille Kans Mva Obsession, valiosisarukset Quasimodo, Questionmark ja. Quizzical Love sekä nuoret Kans Mva Unison ja Ch Unique Vision. Kenneliin on tuotu jalostuskoiria Saksasta. Mainly -valioita on yhteensä 16. Mari Taipale on myös vienyt koiriaan useaan maahan. Kennel Mainly on palkittu Vuolasvirtapalkinnolla.

Vuonna 1987 Porrigito -norwichien joukkoon liittyi norfolkinterrierinarttu Norjasta, Ch Airescot Superstition. Vuonna -90 tuli rodulle tärkeä jalostusuros Kans & Pohj Ch EujV-91 Nanfan Joystick. Voitokkaan näyttelyuransa lisäksi sillä on ollut suuri merkitys rodun kehitykselle Suomessa. Se on jättänyt monia valioita ja sertin voittaneita jälkeläisiä ja eritoten sen lapsenlapsissa on monia menestyneitä ja lupaavia koiria. Sen vaikutus ei rajoitu pelkästään Suomen rajojen sisäpuolelle, vaan se on jättänyt jälkensä myös Euroopan norfolkkeihin. Ruotsissa sen merkitys on suuri poikansa Kans & Pohj Ch, EuV-97, KbhV-97, SV-97,98, PMV-99 Porrigito Claypotin kautta. Tämä uros on tehnyt todella meteorimaisen näyttelyuran uudessa kotimaassaan, voittaen Vuoden Norfolk-kilpailun 1996-98, voittaen Stora Stockholmin näyttelyn Best In Shown vuonna 1997, sijoittuen Vuoden Koira –kilpailussa 4. sijalle vuonna 1998. Nämä plus lukemattomat muut voitot tekevät siitä kaikkien aikojen voitokkaimman norfolkinterrierin Manner-Euroopassa. Se on jättänyt myös upeita jälkeläisiä. Claypot on Porrigitoista ehdottomasti menestynein, mainitsemisen arvoinen on myös sen emä Kans & Pohj Ch Önskefärg, nykyisin kennel Ranpiin kantanarttu, ja Claypotin poika Hippa, joka tuntuu jalostusuroksena kulkevan isoisänsä Joystickin ja isänsä Claypotin jalanjälkiä.. Valioita kennelissä on 7. Kennel Porrigito on palkittu Vuolasvirta -palkinnolla tässäkin rodussa, norwichien lisäksi. Tämä tekee siitä ainutlaatuisen Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa. Suomen Terrierijärjestö myönsi 1997 arvostetun kasvattajaplaketin Marja ja Kari Salmiselle heidän rotujen hyväksi tekemästään työstä.

Sileäkarvaisia noutajia kasvattava Kirsi Nieminen, kennel Heilurihännän, tuotti uroksen ja nartun kuuluisasta Jaeva -kennelistä Englannista 90-luvun alussa. Uros Ch Jaeva Buccaneer on jättänyt parhaat pentunsa juuri Heilurihännän kennelissä, mutta sillä on myös voitokkaita jälkeläisiä muilla kasvattajilla. Sen ja nartun Ch Jaeva Rough Ciderin ensimmäinen pentue on ollut erittäin voitokas, sen kaksi urosta Ch Usko-Toivo ja Ch Sulo-Armas ovat kummatkin olleet vuoden voitokkaimpia norfolkinterriereitä ja narttu Ch Lempi-Loviisa on sekin hyvin menestynyt. Viimeisin tuonti Ch Jaeva Break Dance on menestynyt hienosti näyttelykehissä, voittaen esimerkiksi Helsingin Maailmannäyttelyssä rodun ja sijoittuen vielä ryhmässä hienosti 4. sijalle. Se on jättänyt valiojälkeläisiä, senkin voitokkaimmat jälkeläiset löytyvät sen kotikennelistä, eli urokset Heilurihännän Väinö ja Tauno (emät Lempi-Loviisa ja Up Up And Away at Jaeva). Valioita kennel Heilurihännässä on 9 kappaletta.

90-luvun alusta on myöskin mukana ollut Katariina Riihelä, kennel Budoar. Hän hankki voitokkaan uroksen ja nartun Gainsay –kennelistä, Wish Come True:n ja True Sexyn, ja niiden kolme pentua tulivat kaikki valioiksi. Nyttemmin kennelissä on pienen hiljaiselon jälkeen taas uusi narttu kennel Mainlystä.

Kennel Ranpiin, Tapio Ranta, sai omistusoikeuden sijoitusnarttuunsa Porrigito Önskefärgiin 1995, ja tästä alkoi varsinaisesti norfolkkien kasvatus. Kenneliin tuotiin kaksi koiraa Jaeva kennelistä, mutta nämä koirat eivät ole vaikuttaneet mitenkään kennelin nykyiseen kantaan. Valiota on 5 kappaletta, 4 niistä on hienosti toimineesta yhdistelmästä Allright Hyperion x Porrigito Önskefärg. Tästä pentueesta jalostuksellisesti merkittäviä ja voittoisia ovat olleet nartut Uni-Royal ja Uni-Sexx, sekä uros Unik Amor.

Kennelit Marlenes (Anja Salo), O'Morion ( Jaana Simula ja Rune Fagerström) ja Xeriex's (Leila Mytty) olivat aktiivisia 90-luvulla ja kasvattivat valioita kukin, mutta ovat nykyään joko lopettelemassa kasvatustoimintaansa tai elävät ainakin väliaikaista hiljaiseloa. Näistä O'Morion kennel on tuonut Englannista jonkun verran jalostuksessa käytetyn, jo edesmenneen uroksen Ch Nanfan Copran.

Norwichkasvattajat Ritva ja Jouko Leino, kennel Myrskytuuli, kasvattavat nykyisin myös norfolkkeja. Heillä on voittoisa uros, Englannista tuotu Ch Daffran Dark Night, jolla on useita valiojälkeläisiä. Kennelin kantanarttu on englantilainen Ch Gregarth’s Glint of Gold. Valioita on tähän mennessä tullut kaksi.

Uusimpia jo valiota kasvattaneita kasvattajia ovat 90-luvun puolivälin jälkeen aloittaneet kennel Nanstop (Nan Salminen) ja kennel Seesaw (Anu Lahtinen). Kantanarttuna ensin mainitulla on voittoisa Kans&Pohj Mva, PMV-97, MV-98 Mainly Hullabaloo. Lisäksi Nan Salminen on tuonut Ruotsista nartun. Valiota on kolme kappaletta, voitokkain näistä on Ruotsiin viety narttu Pohj Mva Nanstop Pooh, jolla on monia ryhmäsijoituksia. Seesaw –kennelin kantanarttu on Kans Mva, MV-97 Catastrofe’s Wiener Nougat, jonka kaksi narttujälkeläistä ovat tulleet valioiksi.

Norfolkinterrieri on säilynyt paljon sisarrotuaan alkukantaisempana - niillä ei juuri ole ilmennyt ongelmia lisääntymisessä. Pentueet ovat normaalikokoisia ja synnytykset sujuvat yleensä normaalisti. Rotu on harvinaisuutensa vuoksi ollut Suomessa heikommin tiedossa, mutta viime vuodet ovat muuttaneet tilannetta ja rodun kysyntä on suuressa kasvussa. Rodun kotimaassahan tilanne on aivan toinen - norfolkinterrieri on hyvin yleinen ja norwichinterrieri siellä huomattavasti vähälukuisempi.

Rodun kasvatus on muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta muutamien, päämäärätietoisten kasvattajien hallussa. Yhteistyö kasvattajien kesken sujuu Suomessa hyvin ja nyt rajojen auettua Ruotsiin ja Pohjoismaiden välillä.

Marja Salminen